Hanna Mäntylä - Perussuomalainen perusnainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Energia- ja ympäristöpolitiikka

Trump:Suomen ilmalaatu maailman parasta

Tosiasiassa Trump jäi taas kiinni valetodellisuuden levittämisestä.https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005838503.html

Suomessa on maailman puhtain ilma. Toivottavasti asia pysyy samana tulevaisuudessa. 

Ihminen vaikuttaa suoraan ilmanlaatuun kuten myös ilmastoon. 

Kiitos Trumpille kun nostit asian esille ja mainostit Suomea.

Poliitikkojen tulee ottaa jokaisessa päätöksessä myös ympäristöön vaikuttavat tekijät huomioon.

Järkevää ympäristöpolitiikkaa – ei siirtomaameininkiä

Mediasta pisti silmään uutinen siitä, että avohakkuiden kieltämistä valtion metsissä vaativa kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Minusta asiassa on puolensa, varsinkin kun aloite hyväksyy tiettyjä poikkeuksia. Kyllähän valtion metsää voi ja pitääkin joskus hakata mutta valtion metsäpolitiikka voisi olla hieman ankarampi kuin yksityisillä. Yksityinen metsätalous on kuitenkin vapaata.

"Tänä vuonna kilpailutetaan 1,4 TWh:a uusiutuvan energian tuotantoa"

 

Aamulehti tänään (27.8.2018):

Tuulivoimaloita ei tulekaan kuin sieniä sateella, valtion tuen piiriin pääsee vain runsaat 100 voimalaa

Parhaassakin tapauksessa vain 15 prosenttia Suomessa jo luvitetuista tuulivoimaloista pääsee loppuvuodesta toteutettavan uuden valtion tuen piiriin.

Ympäristö- ja vesilupaprosessi tulee säätää ensitilassa EU-linjausten mukaiseksi

 

Suomen ympäristö- ja vesilupaprosessia tulisi tarkistaa EU-linjausten mukaisiksi (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 18.6.2018, tiedote 310/2018)

Kertakäyttö muoveista eroon

Euroopan Komissio on seuraamassa Iso-Britannian esimerkkiä kieltämällä kertakäyttö muovit. Tämä oikea ratkaisu roskien vähentämiseksi, muovi on pitkäikäisin ihmiskunnan tuote. Sen hajoaminen kestää satoja, jopa tuhansia vuosia. Kieltolistalle on päätymässä mm. kertakäyttöisiä muovituotteita kuten muovipillit, vanupuikot, kertakäyttöaterimet sekä -lautaset ja cocktailtikut. Tähtäimessä 90 prosentin kierrätysaste kertakäyttöisistä muovipulloista vuoteen 2025 mennessä.

Talanoa, anekauppaa poliittisilla toimilla ilmastonmuutoksessa

Ilmastoneuvotteluissa käytetään nyt tarinoiden kertomista (Talanoa) kokonaisuuden ymmärtämiseen, tieteellisen lähestymistavan sijaan.

 

"Talanoa on osallistava ja läpinäkyvä prosessi: ajatuksena on tarinankerronnan avulla rakentaa luottamusta, ymmärrystä ja empatiaa eri toimijoiden välille, jakaa tietoa ja kokemuksia, jotka johtavat parempaan ymmärrykseen tästä globaalista haasteesta. Keskeiset dialogin kysymykset ovat: missä olemme, mihin pyrimme ja miten sinne pääsemme." - Kimmo Tiilikainen, Asunto-, energia- ja ympäristöministeri

Kulutuksesta pitää maksaa täysi hinta

Ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen herättelee tammikuun Imagen haastattelussa meitä kuluttajia ymmärtämään omien valintojemme merkityksen:

Tuulivoimaa perustellaan ilmastonmuutoksella

Kestääkö päättäjien tuulivoimapäätökset lähempää tarkastelua nyt kun 1900-luvun lämpenemiselle on tieteellinen tutkimus luonut pohjaa myös muunlaiselle lämpenemiselle kuin vain kasvihuonekaasuista johtuvalle lämpenemiselle. Pitkään on ihmisille kerrottu, että kasvihuonekaasuista johtuva lämpeneminen on ainoa selittävä tekijä nykyiselle lämpenemiselle.

 

Yleinen etu - julkisen vallan tehtävä

Suomessa ympäristölainsäädäntö maakuntahallintoa uudistettaessa lähtee siitä, että julkinen valta hoitaa yleisen edun mukaisesti ympäristöön liittyviä asioita, kuten ympäristö- ja vesitalouslupien käsittely ja valvonta, ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisen tehtävät sekä luonnonsuojelulain viranomaistehtävät.

On yleinen etu, että käytetään asiantuntemusta hyödyksi lupamenettelyn kaikissa vaiheissa.

Syöttötariffi juhlan JATKOT

Jo pelkästään tyhjän tekeminen tai teettäminen on julkisilla rahoilla suurta tyhmyyttä, mutta kun valtiovalta tukee kansan terveyttä vaarantavaa toimintaa miljardeilla euroilla, se pitää tuomita kansainvälisessä ihmisoikeustuomioistuimessa. - Kyllä joku tolkku pitää valtion tekemisissä ja tukemisissa olla. - Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloja ovat esimerkiksi oikeus elämään (2 artikla), oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5 artikla), oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (6 artikla) sekä oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä