Palvelut ja Kelan matkakorvaukset karkaavat käsistä

Matkakorvauksiin satoja miljoonia vuodessa – onko keskittäminen todella kannattavaa?

Harvaan asutuilla alueilla etäisyydet ovat pitkiä ja sairaanhoito- ja kuntoutuspalvelujen saamiseksi on usein välttämätöntä matkustaa pitkiäkin matkoja. Viime vuosien poliittisen päätöksenteon kehityssuunta on jatkuvasti pidentänyt ja samalla kallistuttanut näitä matkoja. Alueellisesti tarkasteltuna Kelan matkakorvauksen saajien osuus asukkaista onkin korkein juuri Itä- ja Pohjois-Suomessa. Palveluja siirretään yhä kauemmas samalla kun liikkumisen kustannukset ovat kohonneet huomattavasti.

Matkakustannukset korvataan halvimman matkustustavan mukaan, pääasiassa siis julkisten kulkuneuvojen mukaan. Julkinen liikenne ei kuitenkaan ole todellinen vaihtoehto Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin suurimmissa kaupungeissa. Tosiasiassa matkat joudutaan tekemään omalla autolla tai taksilla. Matkakorvausten kustannukset ovat kohonneet jatkuvasti, vuonna 2010 niitä maksettiin noin 250 miljoonaa euroa ja vuonna 2011 jo yli 275 miljoonaa euroa ja kasvun voi arvioida jatkuvan rajuna myös tulevina vuosina. 

Jätin taannoin matkakorvauksista kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelin, onko olemassa laskelmia siitä, miten sairaanhoito- ja kuntoutuspalvelujen sijoittaminen ja keskittäminen vaikuttavat matkakorvauksiin ja otetaanko niistä aiheutuneita kustannuksia ylipäätään huomioon palvelujen sijoittamista suunniteltaessa?

Ministeriltä saatu vastaus kertoo, että korvauksen määrä kasvaa 10 prosentin vuosivauhtia, mutta yksittäisten syiden vaikutusta matkakustannusten kasvuun ei kuitenkaan ole selvitetty. Matkakustannukset kohoaminen johtuu vastauksen mukaan muun muassa väestön ikääntymisestä, joukkoliikenteen ja laitoshoidon vähenemisestä, palveluiden keskittymisestä ja ostopalvelutoiminnan lisääntymisestä. Ottaen huomioon matkakorvausten kustannukset sekä niiden kasvuvauhti, voisi myös yksittäisten syiden selvittämistä pitää vähintäänkin aiheellisena.

Ministerin vastauksessa todetaan myös, että matkakorvausjärjestelmään kohdistuu muutospaineita. Huoli korvausperusteiden tiukentumisesta ja syrjäseutujen asukkaiden kustannusten lisääntymisestä entisestään ei ole aiheeton. Joka tapauksessa matkakorvausten kustannukset kasvavat tulevaisuudessa huomattavasti kaikista edellä mainituista syistä johtuen. Huolestuttava tieto matkakorvausten osalta on lisäksi se, ettei lähes 300 miljoonan euron summa kuvaa todellisia matkakustannuksia. Vain noin 10 prosentista kaikista korvaukseen oikeuttavista matkoista haetaan korvausta. Millaisista summista puhutaan tulevaisuudessa, jos matkakorvauksiin oikeutetut aktivoituvat ja korvattavien matkojen määrä kohoaa?

Palvelujen keskittämispolitiikkaa ja sairaanhoito- ja kuntoutuspalvelujen siirtämistä yhä kauemmas erityisesti syrjäseutujen asukkailta ei voida pitää missään tapauksessa vastuullisena toimintana. Pelkästään matkakorvausten aiheuttamien kustannusten osalta havaitaan, ettei palvelujen keskittäminen ole taloudellisesti kestävää, inhimillisestä tarkastelusta puhumattakaan. Kaavailtu kuntauudistus tulee toteutuessaan heikentämään entisestään haja-asutusalueiden ja syrjäseutujen asukkaiden mahdollisuutta tasavertaisiin palveluihin asutuskeskuksissa asuviin verrattuina.

Myös mielenterveyspalvelut jäävät keskittämisen jalkoihin

Erityisen huolestuttavaa palvelujen keskittäminen on mielenterveyspalvelujen kohdalla. Masentuneen ajattaminen satoja kilometrejä saadakseen tunnin vastaanottoajan näyttäytyy melko lailla kohtuuttomalta. Kuitenkin tämä on jo nyt todellisuutta tietyillä alueilla Suomessa, ja jos kuntauudistus keskittää palvelut entisestään, tämä tulee olemaan todellisuutta hyvinkin monelle suomalaiselle.

Lapissa lapsi tai nuori erityistason psykiatrista hoitoa saadakseen joutuu matkustamaan tunteja tarvitsemansa terapian vuoksi, jopa useita kertoja viikossa. Jokainen voi pohtia, onko tämä lapsen tai nuoren kannalta inhimillisesti mitatenkaan kohtuullista. Esimerkiksi Lapin Keskussairaalan lasten ja nuorten psykiatrinen hoito on erittäin laadukasta ja ammatillinen osaaminen huippuluokkaa. Investoimalla siihen, että tätä osaamista ja työtä olisi mahdollista ”jalkauttaa” enemmän kentälle, saataisiin aikaan nopeita mutta myös pitkäkestoisia tuloksia. Tällainen työskentely vaatii kuitenkin tietoa tulevaisuudesta ja varmuutta taloudellisesta kestävyydestä ennen kaikkea hoitoa tarvitsevan lapsen, nuoren tai perheen vuoksi. Yksittäiset ja hetkelliset hankkeet joihin lasten, nuorten ja perheiden auttaminen on jo vuosia perustettu, eivät ole toimivia ratkaisuja. Kestävät tulokset vaativat myös kestävää työskentelyä jollaisena projekti- ja hanketyötä ei tällaisessa yhteydessä voida pitää. Perussuomalaisten 20.4.2012 tekemä keskustelualoite mielenterveyspotilaiden- ja kuntoutujien tilanteesta http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ka_4_2012_p.shtml olisi monin tavoin nyt jos koska ajankohtainen. Siinä peräänkuulutimme nimenomaan keskustelua yli puoluerajojen.

Voisi olettaa, että hallitus näin massiivisia rakenteellisia uudistuksia tehdessään huomioisi kaikki näkökulmat, erityisesti kun niin kunta- kuin palvelurakenneuudistustarvetta on perusteltu muun muassa taloudellisella kestävyydellä. Taloudellista kestävyyttä tarkastellessa on kyettävä kuitenkin näkemään sekä kokonaiskuva mutta myös inhimilliset tekijät. Tällä hetkellä en ole laisinkaan vakuuttunut onko asia näin.

Hallitus on uudistamassa eri lainsäädäntöjä monella tasolla ja pohdittavana on muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallituksen tavoitehan on saada uusi palvelurakenne toimintaan vuoden 2015 alusta, jotta se tukisi myös kuntarakenteen uudistamisen aikatauluja. Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä miten tulevaisuudessa aiotaan turvata niiden ihmisten oikeudet tasavertaisiin mahdollisuuksiin saada sairaanhoito- ja kuntoutuspalveluita, jotka eivät halua tai pysty jättämään kotiseutuaan ja muuttamaan palvelujen perässä?